torstai 20. kesäkuuta 2013

Japan'n'Bros - Tokio Part 2

Day 3 - (Pe 7.6.)

Kolmantena päivänä lähdimme jälleen eksymään metrotunneleihin toivoen päätyvämme Tsukijin kalamarketille. Tokion metromerkinnät pikajunien kohdalle ei ollut vieläkään oikein selvinnyt meille, ja tuli muutamaan otteeseen viikon aikana kirottua ääneen, kun metro pyyhälsi iloisesti pysäkkimme ohi.

Kiertelimme Tsukijin vilkasta kalamarkettia tovin ja istuimme alas syömään tuoreet sashimi-annokset. antti tosin oli hieman harmissaan, kun emme oleet saaneet potkittua itseämme ylös kukonlaulun aikaan, jotta olisimme päässeet näkemään tonnikalahuutokaupan. Huutokauppa olisi tosiaan vaatinut sängystä ylös pomppaamista klo 4:30, itse huutokauppa alkaisi klo 5 :30 ja kestäsi noin 20 min, jonka jälkeen satamassa saisi tappaa aikaa vähintään kahdeksaan, jolloin ensimmäiset kojut avautuisivat. Ei kiitos.

Marketin jälkeen kävelimme viereiseen Edo-kauden aikaiseen puutarhaan. Vedimme taas Gaizin-kortin esiin ja nautimme puistosta ottamalla meme-kuvia. Puisto oli kyllä kaunis ei siinä mitään - hauskaa Tokiossa nimenomaan se, että vaikka viettäisi aikaa kauniissa ja hiljaisessa puistossa, pilvenpiirtäjät näkyvät aina puiden takana ja maisema on suorastaan surrealistinen.




Toiminta oli kaikinpuolin harvinaisen älykästä.






Hyppäsimme Shimbashin asemalle Sky trainiin ja puksuttelimme maisemia ihastelle Diver Cityyn juomaan iltapäivä kahvia Gundam Caféseen. Missasimme harmiksemme juuri robotin h-hetken, jolloin valtava patsas kääntelisi päätään ja posottaisi laaseria silmistään. Noh, onneksi tämä tuli Caron kanssa todistettua jo viime kerralla, ja Antti ja Olli eivät varsinaisesti mitään vannoutuneita gundam-faneja ole.





Diver Cityssä tuli vielä shoppailtua ja syötyä merinäköalaa ihastellen. Kävimme Karkin kanssa vaateostoksilla niinkin eksoottisessa kaupassa kuin H&M, sillä muista kaupoista on ilmeisesti sula mahdottomuus löytää naruolkaimisia toppeja.


Day 4 - (La 8.6)

Lauantaina heräsimme Antin ja Caron kanssa ajoissa ehtiäksemme Edo-museoon, joka sijaitsi kävelymatkan päässä Asakusan hostellistamme. Ollia ei perinteiseen tapaan mikään lällyhistoria kiinnostanut, joten herra päätti jäädä hostellille vetämään hirsiä.

Edo-museo oli huomattavasti suurempi, mitä olimme odottaneet. Sisälle oli muumuassa rakennettu kauden aikaisia tärkeitä rakennuksia, kuten kabuki-teatteri, jonka edessä japanilaiset esittivät tasatunnein kauden aikaisia tansseja ja lauluja.



Tärmäsimme sisään astuassamme kylttiin: "ilmainen opastus klo 10-15." Tiskilllä oli kuulokkeita, joten vinkkasin Carolle ja Antille, että nauhan käyttäminen voisi olla hauskempaa, kun näyttelystä saisi jopa ennemmän irti. Menimme tiskille ja pyysimme opastusta, ja tiskin takaa nousikin japanilainen nainen, joka sanoi olevansa vapaaehtoistyöntekijä ja nyt siis meidän oppaamme. Hieman hämmentyneinä saimme siis opastetun kierroksen museossa, joka osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi, sillä kuulimme oppaaltamme Edo-kauden aikaisista uskomuksista ja traditioista, joka ainakin minulle ja Carolle oli varmaan aiheena kiinnostavin.


Hieman pölähtäneinä ja väsyneinä kolmisen tuntia myöhemmin astuimme ulos museosta, haimme Ollin hostellilta, kävimme syömässä ja suuntasimme illaksi Akihabaraan. Antti halusi metsästää DS-pelejä, ja minä, Caron ja Olli yritimme löytää kiinnostavia figuja. Tähtäimessäni oli löytää Link-figuuri, mielellään Eponan selässä, mutta parin tunnin etsiskelyn jälkeen luovutin. Zelda-figut tuntuvat olevan Japanissa todella kiven alla.

Antti ja porkkana.
Illan vietimme jälleen Arcadessa -yllätys yllätys.


Matkalla hostellille.



Day 5 - (Su 9.6.)

Viimeisen päivän aamuna pakkasimme kamamme hostellilla ja lähdimme metrolla Tokyo Domeen ihmettelmään Cosplay-tapahtumaa. Bongasimme tapahtuman mainoksen hostellimme seinällä, ja pitihän täällä cosplayn luvatussa maassa käydä katsomassa, kuinka eeppisiä pukuja porukka on niskaansa kiskonut.

Täytyy kyllä sanoa, että tapahtuma oli hienoinen pettymys. Oletimme, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen con, mutta cossaajat olivatkin kerääntyneet Domen alueelle vain ottamaan valokuvia ja hengaamaan muiden omituisesti pukeutuneiden kanssa. Sain kuitenkin otettua kuvia, ja Tokyo Dome oli alueena kaunis joten ympäriinsä tsömbailu ei haitannut.

Massipäällikkö.



Tehotytöt.


Viimeisen iltapäivän vietimme Harajukussa. Antti ja Olli lähtivät shoppailuumme kypsyneinä kohti Shinjukua, josta bussimme takaisin Kiotoon oli määrä lähteä, jo hieman aiemmin. Tapasimme kundit Shinjukussa illan suussa, ja ehdimme vielä pyörähtää Square enixin pihamaalla ja ostamassa special edition soundtrackit Artnia cafésta. Melkein tarttui mukaan Mooglekin, mutta hillitsin itseni, kun laskeskelin päässäni kuinka monta pehmolelua dormihuoneessani jo oli.


Harajuku.

Olli halus seisoo kyltin edessä, koska Olli oli tärkeempi kuvauskohde.


Materia'n'stuff.


Yhdentoista pintaan hyppäsimme bussiin ja aloitimme tuskaisen yöbussimatkan kohti Kiotoa. Oli mahtava reissu, ja Antilla ja Ollilla oli vielä viikko aikaa tehdä typeryyksiä myös Kiotossa. Niistä ehkä myöhemmin, kupo!
Kahvilakyltti. Noora, tää on sulle.
Kiitos japanilaisen vessaohjeistuksen, tätä ei Tokiossa tullut harrastettua.




Japan'n'Bros - Tokio Part 1

Meni pari viikkoa Japanissa kuin hujauksessa, kun veljet päätti pärähtää tänne vähän lomailemaan. Ensimmäinen viikko vietettiin Caron, Ollin ja Antin kanssa Tokiossa pyöriessä pää kolmantena jalkana ympäriinsä, koska jokainen mahdollinen nähtävyydeltä kalskahtavakin täytyi käydä katsomassa.


 Day 1 (Ke 5.6.)

Ensimmäisenä päivänä meininki oli aika jäätävää kahdeksan tunnin yöbussin jälkeen. Tukka pystyssä suuntasimme kohti hostellia, jotta saisimme matkatavarat säilytykseen. sisäähän pääsisi kirjautumaan vasta klo 3 iltapäivällä ja tiuku näytti vasta aamu kahdeksaa. Tavaroiden kuskaamisen ja koomaisen aamiaisen jälkeen katsoimme "näitä juttuja pitää tehdä" -listaamme ja lähdimme selvittämään, kuinka Tokiona metrokaaos oikein toimii päästäksemme Roppongi Hillsiin. Pienen askartelun ja karttojen pyörittelyn jälkeen onnistuimme pääsemään kohteeseemme.

Roppongi Hillsissä Olli oppi lentämään.

Illan ohjelmaksi olimme päättäneet Ninja ravintolan, jonka paikantaminen tuotti pieniä hankaluuksia. Nettikertomuksista viisastuneina lähdimme ravintolalle hyvissä ajoin tekemään varausta, vain huomataksemme, että kyseinen putiikki aukeaisi vasta kolmen tunnin päästä, ja sitä ennen varauksia pystyisi tehdä vain puhelimitse. Poljimme hetken maata, ja tajusimme että ohitse kävelevä kokin näköinen miekkonen tuli ulos ninjaravintolasta, joten tyypilliseen, moukkamaiseen gaizin-tapaamme kysäisimme mieheltä, olisiko paikalla joku, joka pystyisi hoitamaan meille varauksen muutaman tunnin päähän. Mies näytti hemmetin hämmentyneeltä, eikä ilmeisesti ymmärtänyt sanaakaan englantia. Paikalle saapui kuitenkin juuri sopivasti itse paikan omistaja, joka lupasi hoitaa meille pöydän kello viideksi. Odotellessamme ravintolan aukamista kipaisimme katselemassa Shibyan ruuhkia ja shoppailemassa.

Olli yritti ninjailla itsensä sisään ninjaravintolaan.

Viideltä odotimme jo innokkaina omituisen näköisen ravintolan edessä. Astuimme hämärään odotuseteiseen ja siellä meitä vastassa oli ninja, joka johdatti meidät ahtaan ja pimeän käytävän läpi ninjojen salaiseen piilopaikkaan. Naurua oli vaikea pidätellä, kun 180 senttinen japanilainen mies huutaa pimeässä "Ninja magic!", painaa nappia seinässä ja osoittelee voitonriemuisesti, kun kohtaamamme virtauksen ylitse laskeutuu surullisen pieni nostosilta. Itse ravintola oli todella kaunis: "piilopaikka" oli kuin pieni japanilainen kaupunki luolassa. Proppaukseen pienine vesiputouksineen ja pikkutaloineen, jotka olivat siis seuruiden loosseja, oli varmasti uponnnut pieni omaisuus. Meitä jopa kehottiin opettelemaan talomme nimi ulkoa. Ilmeisesti vessan löytäminen, saati sieltä takaisin hoiperteleminen hämärässä saman näköisten talojen  välissä pujotellen ei ollut itsestään selvyys.

Ninjavessa.

Tunnelman juustoisuudesta huolimatta ruoka oli hyvää. Oma lempparini oli keitto, jonka tarjoilijaninjamme valmisti pöydässämme upottaen bambukattilaan tulikuuman kiven.

Ninjakeittoa!
Koska kaikki itseäänkunnioittavat ninjat syövät vain shuriken-keksejä.
Ninjamarsu.
Ninjanuudelit.


Jälkiruoan kuvaamisoperaatio.

Saimme pöytävieraaksemme illan aikana tientenkin vielä mestarininjan, joka yllättäen olikin pienikokoinen, hihittelevä nainen, joka esitteli meille silmänkääntötemppuja. Täytyy myöntää, että mimmi oli kyllä hyvä - yritimme Antin kanssa kumpikin katsoa silmä kovana, saisiko neidin käräytettyä, mutta ei.

Ruokailun jälkeen kipaisimme vielä Akihabarassa pelailemassa arcade pelejä, jonka jälkeen laahustimme Asakusaan majapaikkaamme.Väsyneinä huonosti nukutun bussiyön ja rankan päivän jälkeen simahdimme saman tien.



Day 2 (To 6.6.)

Olin käynyt Lawsonissa ostamassa porukalle liput Ghibli-museoon viikko takaperin, joten torstain ohjelmana oli aluksi suunnata Mitakaan. Matka kestikin odotettua kauemmin, ja saimme ottaa juoksuaskelia, jotta emme ihan missaisi kello kahden sovittua entrance-aikaa. Vieläkin hieman flunssainen Karkki arvosti tätä  hölkkälenkki tietenkin paljon.

Ghiblimuseossa kuvia ei juurikaan saanut ottaa, mutta täytyy kai tässä sanoa, että jos Tokioon päin olette menossa, niin Ghiblimuseo kannattaa käydä katselemassa. Jo itse museorakennuson todella kaunis, sillä se on vain museota varten rakennettu - ja tientenkin söpöön Ghibli-studion tyyliin. Pääsimme katsomaan vain museovieraille varten tehtyä lyhytelokuvaa museon omassa teatterissa, tutustuimme suurien näyttelylaitteiden avulla animaatiokikkoihin ja poseerasimme Laputasta tutun robotin kanssa.




Antti feat. Ghibli-olut.


Kissabussikin löytyi talosta, mutta ikäraja ei ihan antanut periksi. Hetken harkittuani ajattelin, että kyynärpäätaktiikka kolmevuotiaita vastaan päästäkseen istumaan suuren pehmolelun päälle ei ehkä olisi sen arvoista, joten palasimme Mitakasta takaisin keskustan suuntaan.

Illalla tutustuimme Shinjukuun ja nousimme 50-kerroksisen virastotalon observatorioon.


Innostunutta porukkaa.
Office building square

Kyllä, Tokiossa on apinoita.


Tietenkin älykkäimmät kuvauskohteet tälläkin keikalla löytyivät mistäs muualtakaan kuin vessasta. Kiitos, Japani. Elämäni tämän ohjeen jälkeen on nyt huomattavasti helpompaa.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kamehameha!

"World of Dragon ball" -näyttely siirtyi Tokiosta Osakakaan Umedan aseman kupeeseen, jonne on täältä meidän mökiltä noin tunnin matka. Joten pitihän sinne päästä. Samalla kohteena oli myös jälleen kerran Osakan Nipponbashi Denden town, sillä figu/nörtteilynälkämme ei ollu vieläkään sammutettu. Navigointi Osakan metrotunneleissa kaupungissa vietetyn lomaviikon jälkeen alkoi olla jo rutiinia, ja tällä kertaa mukaan hyppäsi myös hollantilainen vaihto-opiskelija Rick, joten pakkohan sitä oli vähän päästä pätemään.

Saavuimme Osakaan Umedan asemalle puolen päivän maissa flunssaista naista mukana raahaten. Karkki ei vain halunnut jäädä sängyn pohjalle makaamaan, joten hän laahusti perässä tyylikkääseen hengityssuojaansa niiskuttaen.

Dragon ball -näyttelytila sijaitsi tutun Hanshin-ostoskeskuksen tapahtumakerroksessa, ja porukkaa oli jo puolen päivän aikaan niin paljon, että koko homma alkoi epäilyttää. Pääsimme sisälle kuitenkin vartissa ja ihailimme seinätolkulla Toriyaman aitoja alkuperäisiä sarjakuvasivuja. Oli myös ihana huomata itse sarjakuvia piirtävänä, kuinka on herralla kumi ja korjauslakka viuhunut ensimmäisiä sivuja viilaillessa kohti täydellisyyttä. Meillä kaikilla on siis vielä toivoa!

Kahlattuamme luonnokset ja sarjakuvat läpi pääsimme ulos näyttelystä vain kauhistellaksemme jonoja, jotka kiemurtelivat nyt jumalattoman pitkinä ympäri ostoskeskusta. Vaikka kaikkea hauskaa Dragon ball -aiheista krääsää olisi tehnyt mieli ostaa näyttelyn ulkopuolelta, olisi jonottaminen kassalle kestänyt lähemmäs tunnin, ja väsyneiden lasten kiljuessa ja parkuessa käytävillä päätimme suoriutua pihalle mahdollisimman pikaisesti. Onneksi "jotain" jäi näyttelystä kuitenkin muistoksi...


Päästyämme pihalle kaaoksesta suuntasimme kohti puistoa, joka jää kahden Osakaa halkovan pienen joen väliin. Olin valmistanut meille kolmelle bentoboxit, jotka osoittautuivat ihan kelvollisiksi. Toisaalta olimme tässä vaiheessa jo niin nälkäisiä, että olisimme yhtä hyvin voineet syödä pieniä kiviä.



Osaka Denden town: takuuvarma paikka, jos haluaa päästä rahoistaan eroon. Osasin tosin tällä kertaa jo hieman paremmin hillitä itseni. Karkki sen sijaan retkahti figuihin, johtuen varmaankin kuumeesta, ja Rick onnistui tuhlaamaan rahojaan meidän kaikkien edestä. Ikävä kyllä heti tuhlaamisen jälkeen saimme tietää, että eurooppalaiset mastercardit ovat suljettu Japanissa, joten Rickille rahaa ei hetkeen heruisi muuten kuin meiltä muilta velkaa ottamalla, tai kunnes uusi Visa-kortti kilahtaisi postiluukusta.
Kiitos Visa Electron, kerrankin sinusta on hyötyä!



No hyvä on, tuhlasin. Mutta puolustuksekseni iso Rei-figuuri maksoi 5 euroa ja muutkin olivat suht edullisia ;__; Täällä ei voi edes köyhänä heittää läppää "syön loppukuun nuudeleita", kun ei ole paljon muita vaihtoehtoja muutenkaan.

Ryömimme väsyneinä tihkusateessa takaisin Umedan asemalle ja sieltä puksuttelimme junalla Kiotoon syömään vakkaripaikkaamme. Illalla väsytti huolella, mutta päivä oli epävakaasta säästä ja kollektiivisesta niiskutuksesta huolimatta loistava!


- Outi