lauantai 30. maaliskuuta 2013

OMG Pwetty lights!

Hei, mennäänkö tonne Universal studiosille, kysyi Outi. Siis mikä ihmeen studio? No sellainen studio vaan, vois olla kiva, mennäänkö? Outi jatkoi casualisti. No mikä ettei...sieltä vois mennä viel akvaariolle jos jää aikaa.

Hah mitään aikaa jäänyt! Outi-pirulainen sai tämän apinan käärittyä jotenkin niin pumpuliin, etten tajunnut mistään mitään ja herätyskellot " Universal Studiolle" rupesivat huutamaan hoosiannaa vasta muutamia tunteja ennen lähtöä. Jotenkin matkakuumekiireessä ja stressissä olin kuvitellut että joo-o se varmaan on joku kiva museo jossa ehkä on jotain kivaa, puisto kenties? Vasta edeltävänä iltana valkeni että "puisto" ei ny reffaa puihin ja puskiin kuten etana aivoni olivat kuvitelleet- ehei. Kaiken kukkuraksi Outin täydellisen coolface viileä asenne johdatti tämän tytön täysin halpaan.

Meinasi kyynel pyörähtää (Pyörähti. Arvostelkaa vaan!) kun näköpiiriin avautui se suuri ja tuttu universalin pallo vesisumusuihkuilla ja äänitehosteilla! Artikulaationi oli laatua "Waaarghgh naaaargh WUNK!" ja käytökseni jotakuinkin vuoristogorillan ja innostuneen taaperon välimuodossa.





Mikään, ei vaan mikään tuntunut pahalta tänään. Niin hyvä päivä, ettei sanoilla voi kuvailla. Ihan mahtava synttärilahja tuolta viekkaalta blondilta, että onnistukin jäynäyttämään. Se on vaarallinen nainen se, hyvällä tavalla!





Oli terminaattorirobotteja ja 3d skynet hirvijöitä joille arska pisti pataan. Oli aivan sanattomaksi jättävä seikkailu hämähäkkimiehen kanssa  jossa pääsi pelkäämään kulmakarvojensa puolesta kun pyrot pääsivät vauhtiin! Meininki oli kostean hämyinen dinojen viidakossa, ja vanha klassinen tunnari Jurassic Parkista vaan pakotti juoksemaan ympyrää. Seuraavaksi suunta veikin kohti vuoristorataa- Hollywood Dream... 


Se tunne kun tajuaa istuvansa lähes vaakatasossa juuri ennen ensimmäistä mäenharjaa, ja sisäistää että ollaan korkeamalla kuin mikään toinen laite. Sitten koittaa se hetki, kun ensimmäisen rivin matkustaja huutaa kauhun ja onnen valassa, ja sitä ajatteelee "mä kuolen". Vapaapudotus, vatsa halaa selkärankaa ja kurkusta lähtee jokin epämääräinen hullun tiedemiehen huutonauru. Reissu oli niin villi, että taskuista kiellettiin kaikki paperia paksumpi ja kenkiin pistettiin kumilenksut etteivät ne sinkoutuisi pahaa aavistamattomien puistokävijöiden nassuihin. Pyhä jysäys, ruumis oli kuin vaahtokarkkia jälkikäteen. Parhautta.
Sitten vielä nähtiin planetaario/ mikäs ikinä avaruusraketti lintsin vesitornissa olikaan...joka oli valovuosia edellä eeppisyydessään. All the pwetty lights mah gawd!





Lopuksi vielä yliannostut nössö-söpöyttä ja vaaleanpunaista väriä Hello Kittyn reviirillä, vähän sielua kormittavaa roskaruokaa ja illan kruunasi Valo-show paraati. Noloa, ehkä, mutta en kadu tai häpeä, rakastin tätä koko hulabaloota. Juustoista, kyllä, mutta hitto kun juusto on joskus niin hyvää! 
Yksi ihanimmista asioista oli myös se, millaista puiston henkilökunta oli. Kävijäkuntakin oli asiallista ja kohteliasta, mutta ihaninta oli nähdä aina silmäkulmasta kuinka siivooja, lipunmyyjä tai laitteen avustaja vilkutti tai heitti ylävitosta pikkumuksujen kanssa.
En kyllä nähnyt yhtään itkuista, valittavaa tai parkuvaa tenavaa koko päivän aikana. Ottaen huomioon puiston koon tämä on aikamoinen saavutus.


Nyt lihakset kaipaavat lämpöä ja lepoa.
Parhaat synttärit ikinä
Terveisin Karkki 7v.









perjantai 29. maaliskuuta 2013

Jalat prakaa, mutta sisäinen nörtti kiittää.

Perjantaina olimme suunnitelleet lähtevämme kiertämään Osakan etelähuudeja, erityisesti Nipponbashi Denden townia, eli Osakan otakuparatiisia, sekä Tennoji-puistoa. Tennoji-puistossa voi ihmetellä eläintarhaa, taidemuseota, kasvitieteellistä puutarhaa, sekä Isshinji-temppeliä. Pienen kävelymatkan päässä puistosta olisi avautunut Shitennoo-temppelin tilukset, mutta erehdyimme hieman välimatkoista ja missasimme viimeisen kohteen. Eipä sillä; myös taidemuseo oli väliaikaisesti kiinni uuden näyttelyn rakennuksen vuoksi, joten näille kulmille täytynee palailla joka tapauksessa myöhemmin keväällä.

Uskaltauduimme Osakan metrolabyrinttiin viimeksi pakon edessä tiistaina, jolloin kantelimme painavia matkatavaroita lentokentältä hotellille tuskan hiki otsalla helmeillen. Tällä kertaa kantamuksia ei ollut, ja mokailuun ja noloiluun oli jo tässä vaiheessa jo niin totuttu, ettei ajatus metrotunneliin sukeltamisesta tuntunut pelottavalta. Pääsimmekin näppärästi perille, mutta noustuamme Ebisuchon asemalta maan pinnalle saimme taas ihmetellä, että mihinkäs helvettiin sitä on itsensä työntänyt.

Kaaoksen nimi oli Nipponbashi Denden town: Osakan otaku-nörttien dreamland, jossa liikkeitä on neljänlaisia: Sarjakuvaliikkeitä, elektroniikkakauppoja, arcadehalleja ja figushoppeja – ja voi herranjumala sitä figujen ja fanikrääsän määrää! 





Joka paikka tursusi eeppistä krääsää, ja piti jatkuvasti olla hokemassa itselleen ”eka viikko, eka viikko, rauhoitu, rauhoitu”, jotta ei olisi rääkäissyt keskellä suurinta figuliikettä: ”Kaikki mulle heti nyt!” Saattoi siinä tirauttaa yhden liikuttuneen kyyneleenkiin, kun vitriinistä takaisin katsoi satakunta 8-bittisen pelikasettia. Vaikka yritin parhaani mukaan hillitä itseäni, jotain tarttui kyllä mukaankin.




Syötyämme ihanat sashimi-annokset Denden townissa suuntasimme kohti Tennoji-puistoa. Eläintarha ei kumpaakaan oikein napannut: liian isot eläimet liian ahtaissa tiloissa tuottivat jo ajatuksen tasolla ahdistusta, joten kurvasimme eläintarhan ylittävää siltaa pitkin suoraan Isshinji temppelille. Temppelin sisääntulo kivihautoineen oli vähintäänkin vaikuttava, ja temppelin pihalla tuoksui terva ja suitsukkeet. Temppeli näkyi olevan kovassa käytössä: aukiolla ihmiset sytyttelivät suitsukkeita ja kynttilöitä, kirjoittivat rukouksia ja näyttivät olevan jossain kaukana maallisen hälinän yläpuolella. 





Uskaltauduimme kurkistamaan myös temppelin ovelle, josta kullattu buddha ja tuhannet kultaiset koristukset kimaltelivat utuisessa valossa. Buddhalaisen munkin hyväntahtoisesta hymystä huolimatta päätimme kuitenkin olemaan astumatta sisemmälle, sillä jo ovensuussa lattialle oli povistunut useita rukoilevia ihmisiä, emmekä tahtoneet häiritä harrasta hetkeä. Kiersimme vielä hetken temppelin kaunista pihaa ja kuvasimme innoissamme suloista karppilampea, ennen kuin jatkoimme kävelyä kohti kasvitieteellistä puutarhaa.






Japanilainen kasvitieteellinen puutarha. Voisi lähettää kuvan Kaisaniemeen ja kirjoittaa sen taakse: ”hävetkää”. Kauneudestaan huolimatta puutarha sai myös olon hieman harmistuneeksi: jokainen puu oli niin muotoon leikattu ja väkisin taivutettu, että kävi melkein sääliksi puuparkoja. Esteettinen vaikutelma tuntui hyvin laskelmoidulta: ei ollut merkitystä, mistä suunnasta puutarhan lampea ja sen saarta katsoi, aina maisema näytti siltä, kuin joku olisi sen tarkoin miettinyt. Puutarhassa tuli kyllä vietettyä aikaa, eikä pois tohtinut lähteä millään. Kontrasti vilkkaaseen ja suureen kaupunkiin oli huikea, ja moni paikallinenkin näkyi pitävän paikkaa rauhoittumisen ja hengähtämisen tyyssijana.









Päivän jälkeen olo on ollut kuin katujyrän alle jääneellä. Kolme päivää kävelyä alkaa jo tuntua, ja huomenna olisi luvassa Universal Studios ja Osaka Aquarium. Ja tietenkin Karkin synttärit! Therefore: parteeeh and stuff.

- Outi

torstai 28. maaliskuuta 2013

Päivä 2 ja Osakan linna

Ykkösenä must-see listala komeili Osakan linna, joten säätiedotuksestä rohkaistuneina päätimme suunnata linnapuistoa kohti tänään torstaina. Tiedotuksessa povattiin aurinkoa, toisin kävi. Olimme kuitenkin päättäneet nähdä linnan kirsikankukkapuineen tänään, ja kenties hyviä ilmoja odotellessa saisikin tuhlattua koko lomaviikon. Aloitimme siis linnalle tarpomisen tyylikkäästi tihkusateessa, ja tuli siinä useaan otteeseen kiiteltyä itseään, että kylläpä kannatti pistää aamulla aikaa hiusten laittamiseen.
Tähän väliin japanilaisen kulttuurin opettajallemme terveisiä sinne Suomeen: japanilaiset – ainakaan osakalaiset – eivät vieroksu kirjavia sateenvarjoja. Päinvastoin: herätti suorastaan hilpeyttä, kun mustissa puvuissaan viilettävät bisnesmiehet avasivat kirkkaanpinkit sateenvarjonsa ja vetivät naamalleen cool-facen.

Linnaretkelle mukaan piti saada tietenkin bento-boxit japanilaiseen tapaan. Ehdimme parin kilometrin matkalla ihmetellä jos minkälaista myyntikojua, jossa bisnesmiehet puvuissansa ostelivat lounaitaan, mutta löysimme lopulta epäilyttävältä pikkukujalta kahden naisen pitämän bentokioskin, jossa asiakasvirtaa riitti ja boxit näyttivät erityisen herkullisilta. Toisaalta bento-boxeissa luki teksti ”happy day”, joten boxin sisältö ja maku oli toissijaista.

Katseltuamme harmaata kaupunkia pari päivää, linnan piha oli uskomattoman kaunis. Kirsikkapuut kukkivat jokapuolella ja puutarha oli japanilaiseen tapaan ylihoidettu. Kävimme linnan sisällä tutustumassa museoon, sekä ihmettelemässä kahdeksannessa kerroksessa huimaa näköalaa linnapuistoon ja sen yli kaupunkiin.


















Pyörimme aikamme linnapihan puistossa ja ihkuttelimme kirsikankukkia, joita oli vaikka muille jakaa. Kissatkin näyttivät viihtyvän seesteisessä linnanpihassa, jos ne nyt kissoja olivat alkuunkaan. Ihmettelimme nimittäin Caron kanssa, kuinka paikalliset ihmiset voivat olla niin lyhyitä ja pikkuruisia, ja kissat niin massiivisia. Ehkä paikalliset syöttävät kaiken ruokansa kissoille, joista sitten kehittyy pikkuhiljaa jaguaareja? But seriously, they were huge!



Lounastimme luumupuiden alla rauhassa ihmisvilinältä. Eipähän tarvinnut mokailla ruokien kanssa japanilaisten silmien alla. Tällä kertaa ruokailu tosin sujui hyvin, vaikka säilötty luumu boxissa herättikin ihmetystä ja äiti-mä-en-tykkää-ilmeitä.



Ruokailun jälkeen tsömbailu ympäriinsä jatkui, ja kiipesimme puiston perimmäiseen nurkkaan katselemaan maisemia vallihaudan yli. Hetken räpläiltyäni kameraa, Caro kysyi epävarmasti: ”öö.. Outi? Onks toi patsas, vai...?” ja osoitti parin metrin päässä seisovaa suurta liikkumatonta lintuhahmoa. Samalla hetkellä patsas päättikin lähteä lätkimään.



Poistuessamme eläintarhasta a.k.a. Osakan linnalta kiertelimme vielä puistoa vallihaudan ulkopuolella, jossa kehtasimme näpsiä asiaankuuluvia pissistelykuvia.









Kävely takaisin hotellille mahdollisti avautumisen japanilaisista mainoksista ja kylteistä, joihin lähes jokaiseen on pitänyt saada mahtumaan jokin nössö eläin tai mummeli. Nössöys tuntuu olevan japanilaisille itsestään selvyys: jokainen itseäänkunnioittava bisnesmies hankkii kännykkäänsä hello kitty -charmin, ja jokainen Niken lenkkareissa juokseva lenkkeilijä kantaa vyöllään laukkua, jolla on nallen korvat. 





Edes kulkukieltoaitoja ei voi ottaa vakavasti, kun niihinkin on pitänyt saada mahtumaan hymyileviä auringonkukkia! Ehkä siksi Japanissa on niin vähän rikollisuutta ja vandalismia: ei kukaan voi haistattaa pitkiä hymyilevälle auringonkukalle.


- Outi

Hyvää Päivää = ”Of the Bike”


27.03.2013 

Niin sitä luulisi että ruoka, sen hankinta ja syöminen, on niin vanha prosessi, ettei siinä pitäisi olla mitään eriskummallista tai monimutkaista. Sitä luulisi väärin.
Heräsimme hieman pöhnäisinä ja jetlagin turmelemina hotellimme aamupalalle ja jo hissiin astuessa tajusimme, että tämä saattaisi loppua hieman nolosti. Vastassa oli viimeisen päälle laittautunut töihin lähtevä nainen koroilla ja kynähameessa kasvoillaan nyrpeä ilme, ja kun vahingossa tuli vilkaistua meidän puhuvan hissin omiin peileihin, oh god.

Ruokaa osattiin sentään ottaa lautaselle, hienot pihdit sitä varten ja kaikkea… mutta sitten vastaan tuli päivän ensimmäinen kompastuskivi. Kahviautomaatti täynnä kanjeja napeissa jotka eivät eronneet toisistaan sitten millään. Näin jätimme juomatta aamupalan yhteydessä kahvimme, ja saimme ihmetteleviä katseita peräämme kun juoksimme hakemaan kahvikupit hotellin vastapäätä olevasta kioskista.

Päivä eteni käppäillessä tyynesti ympäri yllättävän hiljaista Osakaa.  Kun viimein tuli nälkä halusimme kokeilla ihan rafla raflaa, joten kapusimme jonkun stockman-kauppakeskus-vastikkeen korkeimpaan kerrokseen ja löysimme vitriineittäin muoviruokaa. Viimein kun löysimme mieluisan paikan ja saimme pöydän, niin eihän me mitään osattu kommunikoida sen tarjoilijan kanssa.  Hän joutui taluttamaan meidät sinne muoviruokavitriinin eteen josta sitten osoitettiin mitä pöperöä haluttaisiin.  Hieman jos nolotti, mutta ruoka oli syntisen hyvää.

Saapui ilta, ja vatsa kurnahti jälleen. Aikaisemman kuumotuksen johdosta nälkä sai kasvaa jo aika korkealle, ennen kuin mihinkään täkäläiseen raflantynkään uskalsi työntää länkkärinokkaansa. Päädyttiin sinne iltakävelyn lomassa jonnekin ”hauskan näköiselle kujalle” jota reunustivat ravintolat joka lähtöön. Valittiin se missä udon nuudelin kuvat oli suurimmat ja asteltiin sisään! Voihan sembalot, itsepalvelupaikka. Jälleen saatiin kädestä pitäen opastusta, ja paikan henksu kyllä hekotti korvasta korvaan. Mutta ruokaa saatiin ja melkein osattiin syödä, kunhan urkittiin paikallisilta miten tämä friteeratun kasan kasviksia kanssa tulisi tehdä.  Itse olisin varmaan urakoinut ruuan alas ilman vettä, mutta onneksi rohkea Outi osasi käydä kysymässä myyjältä ” anno, sumimasen…mizu?” ja saimme ensiluokkaista vesikoneen käytön opastusta, suurella hymyllä maustettuna.


Muoviruoka ständi

Lé muoviruoka
Ilta jatkui maukkaasti ja soijakastikkeet päätyivät teekuppiin ennen kuin kupin oikea tarkoitus selvisi tarkkasilmäiselle Outille.  Vatsat pyöreinä kuin tynnyrit, ja sen jälkeen kun päädyimme kyseisen lafkan udon kokin kännykän translaattorin koekaniineiksi joka mm. väitti että hyvää päivää on englanniksi käännettynä off the bike, valuimme takaisin kaduille. Paluumatkalla puiston pimeydessä saattoi kuulla kaksi naisellista naurunröhötystä kun kelasimme näitä tilanteita mielessämme.



Noloa oli, mutta hyvää.

-      -   Caro


OM NOM NOM